Olen oppinut tekemään työtä, mitä nyt teen. Yrittäjän työtä. Formaali oppineisuuteni, eli tutkintoni eivät ikinä olisi yksin riittäneet tämän opin saantiin. Tarvittiin heittäytymistä ja uskallusta ryhtyä johonkin josta ei ollut kokemusta, ei tietoa miten käy. Oli vain tiedonmuruja muiden kokemuksista ja yleisiä uskomuksia. Ja tahto luoda itsensä näköinen työpaikka ja ansio.
Mitä tarkalleen ottaen olen oppinut?
Olen oppinut olemaan höntyilemättä. Olen oppinut olemaan puskematta asioita, jotka ei tunnu kohtuullisilla ponnistuksilla etenevän. Olen oppinut nielemään hetkittäiset tappiot ja uskomaan että jotain muuta ja/tai parempaa on luvassa. Olen oppinut siirtämään fokusta tilanteiden vaihtuessa. Olen oppinut jopa saamaan virtaa tunteesta, ettei tiedä miten asiat ratkeaa tai mitähän seuraavaksi mahtaa tapahtua.
Olen oppinut, että tarvitaan aikaa. Koska en ole startup-yrittäjä, en varsinaisesti pyri optimoimaan arvonlisäyksen vauhtia tai nopeaa arvon realisointia. Sen sijaan olen smartup (sorry - oli ihan pakko) ja pohjaan tekemiseni moodiin, joka ottaa aikaa kerryttää opettavaisia havaintoja ympärillä tapahtuvista asioista, mm. kilpailijoista (mitä ne on? On vain mahdollisia tai vähemmän mahdollisia yhteistyökumppaneita), ilmiöistä ja ihmisistä. Itsensä asemoinnissa eri kuvioihin kannattaa olla tarkkana, joskus jopa nopeakin. Mutta aina kuitenkin tinkimätön edustamalleen asialle ja sille hengelle, missä sitä haluaa tehdä. Olen oppinut luovimaan hypetyksen mahtiaallokossa, ohjautumaan sinisille merille pois hokemasta asioita, joiden saturaatiopiste on saavutettu jo aikaa sitten.
Taloudellisessa mielessä olen oppinut ennakoimaan, ystävystymään numeroiden kanssa ja tulkitsemaan niiden rehellisyyttä, ajattelemaan yritykseni taloutta ennen omaani. Jossain määrin suhtaudun yritykseeni kuin pieneen lapseen. Olen vastuussa sen hyvinvoinnista ja elinkelpoisuudesta. Mutta vastuussa myös itsestäni. Että olen itse kykenevä ja kyllin riittoisa vastuullisessa tehtävässäni. Tästä sain äskettäin yllätyksekseni Suomen Vahvimmat AA-luokituksen (luulin myöhäiseksi aprillipilaksi). Ei siis väliä, kuinka pienistä numeroista kaikkiaan on liiketaloudellisesti kyse, merkittävää on terveet suhteet lukujen välillä.
Mikä parhainta, olen oppinut ajattelemaan ja toimimaan kuin ihmisyritys. Kuin lihaa, verta, tunteita ja sielun omaava tuotantoyksikkö. Tarkoittaa jämäkän tinkimätöntä, mutta strategisesti ovelaa tulosorientoitunutta terävyyttä yhdistettynä ihmisten kunnioittamiseen. Ennen kaikkea olen oppinut kunnioittamaan itseäni ja panostani, myös tilanteissa joissa riittämättömyys ja epäilys on olleet vallitsevia tunteita.
Pohjatyö alkaa olla tehty. Kolmen vuoden harjoittelujakso on kohta takana. Odotan levollisella, mutta aina yhtä helposti innostuvalla mielellä uusia oppeja.
Kiitos kanssakulkemisesta.
