Ihminen välissä!

Kun kehitetään palvelua, kehitetään ihmisiä.

Kun kehitetään johtamista, kehitetään ihmisiä.

Kun kehitetään prosesseja, kehitetään ihmisiä.

Kun kehitetään liiketoimintaa, kehitetään ihmisiä.

Ihmistä kehitetään, ei seiniä tai laitteita tai organisaatiohimmeleitä. Kenellä on valta ja access kehittää sinua? Kuka ulkopuolinen pystyy kehittämään sinua? Kenelle annat luvan? 

Kun kehitetään ihmistä, ei ole kyse passiivista. Kun ihminen kehittyy, hän oikeastaan kehittää itse itseään. Mikäli hän haluaa kehittyä. Kun motiivit, tahto ja olosuhteet ovat kunnossa.

Kaikessa kehittämisessä on lopulta kyse itsensä kehittämisestä. Oman yksilöllisen ajattelu- ja toimintatavan muuttamisesta. Omasta päänupista. Ei toimialat kehity, elleivät toimialan yrityksen kehity. Ei yritykset kehity, ellei siellä työskentelevät ihmiset kehity. Ei liiketoiminta, prosessit, johtaminen tai palvelu kehity, ellei ihminen välissä halua muuttaa itseään. Yksi ihminen kerrallaan. Yksi asia kerrallaan. Jos tuloksia halutaan. 

N=1.

Osaamisen väärinkäyttö

Sinulla on paljon osaamista. Käytätkö sitä viisaasti? Voitko hyödyntää sekä vasenta että oikeaa kättäsi? Entä molempia aivopuoliskojasi? Käytkö tyhjäkäynnillä vai ylikierroksilla? Onko tahto siellä, missä teotkin?

Väärinkäyttö ei ole vain menetetty maalinpaikka, se voi olla jopa loukkaantuminen työelämäpelin kentällä. Jotta kentän laidalla tiedetään antaa oikeaa hoivaa, on syytä tietää mitä tapahtui ja mihin sattui. Väärinkäytöksiin on siis eri syitä ja seurauksia. Tässä lyhyt oppimäärä työelämän loukkaantumisista.

Kaikkiin tyyppeihin ei päde samat dropit. Useimmiten työntekijälle tarjotaan ratkaisuksi lisäkoulutusta. Koulutusresepti puree parhaiten A-tyypin vaivaan. B-tyypille se aiheuttaa lisääoireita. C-tyyppi osallistuu koulutukseen vaihtelun vuoksi, eipä juuri muusta syystä.

A:n ja B:n kohdalla on puhuttu jopa burnout-tyypeistä. Ilman varhaista puuttumista ja oikeaa hoitoa henkilö löytää itsensä vilttiketjusta. Väitän, että C-tyypin oireet ovat tuttuja monelle, vaikkei burnout lähellä olisikaan.

Lääkkeitä löytyy nykyään vaivaan kuin vaivaan. Väärinkäyttö saadaan poikki, kun diagnoosi on tarpeeksi osuva. Lisäkoulutusreseptiikassa painottuvat osaamispuutteet ja kehittymistarpeet. Olemassa olevan nykyisen osaamisen sekä omien työtoiveiden tunnistaminen on tärkeää koko uran kannalta. Uutinen ei ole uusi. Lisäpontta asialle tuo sen väärinkäytön riskit - rooli ennaltaehkäisevänä työhyvinvointitekijänä.

Mihin tarvitaan opettajaa?

Mihin tarvitaan opettajaa? Kaikki tieto on saatavilla, taidot itse-opeteltavissa, kurssit verkossa, koulut käytävissä etänä tai virtuaalisesti. Kokemus ja konkretia opettavat: kantapääpedagogia on monelle tuttu oppimismetodi. Oppimista tapahtuu tunnustetusti muuallakin kuin luokkahuoneissa. Koulujen ja oppilaitosten merkitys muuttuu.

Oppimistarve sen sijaan ei lopu. Päinvastoin. Haasteet osaamiselle kasvavat. Oppimisympäristön käsite laajenee. Digitaalisuus, teknologia ja robotisaatio muokkaavat kaikkea mihin osuvat.

Mikä rooli jää opettajalle? Tarvitaanko opettajaa? Mitä lisäarvoa tuo opettaja opetukseen, kouluttaja koulutuksiin? Tätä asiaa olen pohtinut paitsi opettajana ollessani, mutta sitäkin enemmän sen jälkeen. Mitä virkaa on opettajan taidoilla, osaamisella ja pedagogiikalla muualla kuin oppilaitoksissa? Tai tätä nykyä edes siellä? Onko asioita, joita voitaisi ratkaista pedagogiikan avulla?

Olen miettinyt myös, mitä yhteistä on peruskoulun, ammatillisella ja yliopisto-opettajalla? Paljonko pedagogialla (andragogialla) on osuutta kouluttajien, kehittäjien ja konsulttien työssä? Mikä aikain saatossa on synnyttänyt opettaja-nimikkeelle synonyymeja? Miksi bisnesmaailmassa puhutaan mieluummin konsulteista tai mentoreista kuin opettajista? 

Itselle opettaja-sana on yleisnimike jokaiselle sokraattisen roolin omaavalle kanssaihmiselle. Ihminen, joka mahdollistaa oivaltamisen. Joka tukee ja sparraa. Tiedä sitten, miksi opettaja-sana omistetaan niin vahvasti vain perusopetukseen tai ylipäänsä luokkahuoneopetukseen. 

Toisaalta: opettajien ja kouluttajien harteille asetetaan usein totaalisen mahdottomia tehtäviä. Enkä puhu nyt perusopetuksen paisuneesta (koti)kasvatustehtävästä. Kovin suuria odotuksia langetetaan myös esim. täydennys- ja yrityskoulutuksiin. Paljon toivottujen helppokäyttöisten työkalujen ja parhaiden käytäntöjen hyötyjen tai toimivuuksien siirtäminen 1:1 ei ole mahdollista. Mahdollista on vain niiden esittely sellaisenaan kuin ne tietyissä olosuhteissa kerran osoittivat toimivuutensa. Tekeminen, työ ja tulokset jäävät väistämättä oppijan/koulutettavan vastuulle. Välillä tuntuukin, että vaade on muotoa "ajattele puolestani", "tee puolestani" tai "korjaa tämäjatämä ongelma helposti ja nopeasti". 

Okei, eli tarvitaanko opettajaa? Jos, niin mihin? 

Opettaja suuntaa huomion ja selkeyttää isoa kuvaa. Opettaja palastelee kokonaisuudet ja osoittaa olennaisen. Opettaja tekee relevantit asiat kiinnostavaksi. Ohjaa vuorovaikutusta. Luo raamit. Osoittaa vapausasteet. Motivoi. Ennen kaikkea motivoi - herättää uteliaisuuden ja innostaa. Myös vastarannankiisket. Kysyy oikeita kysymyksiä. Opettaja herättää, saa korvat hörölle. Synnyttää kysyntää tiedolle, luo tarpeita osaamiselle ja kehittymiselle.

Entä mikä erottaa hyvän opettajan muista tahtipuikonheiluttajista? Opettaja ei vastaa omiin kysymyksiinsä, ei kysy saadakseen itse päteä tiedollaan. Ei varasta huomiota toiselta. Opettaja ei puolestatiedä, eikä tee oppilaittensa oppimistekoja. Hän antaa impulssin tietää, ja tekee opettamistekoja. Opettaja antaa aikaa, ei vie sitä. Opettaja kylvää ja ravitsee, muttei korjaa satoa, ainakaan omaan laariinsa. Opettaja on osaamisen kätilö. 

Opettajia tarvitaan. Absolut. Tämä bloggaus olkoon kunnianosoitus lukuisille hyville opettajillemme, kouluttajillemme ja kasvumme edistäjille. Heistä parhaimpien opit kulkevat mukanamme läpi elämän.